Täällä olisi äiti valmiina. Lapsi vain puuttuu. Mitähän tulevasta inseminaatiosta saadaa aikaan?
Voitteko kuvitella mitkä syyllisyyden, innon, epäonnen, rakkauden, surun, ikävän ja turhautumisen tunteita ihminen voi käydä samanaikaisesti läpi. Syli huutaa tyhjyyttään, vaikka nyt olisi vauvan pitänyt jo hyvä aikaa olla sylissä tuhisemassa. Ei se vaan ole. Tiedättekö vaikka raskausmahaa ei toviin ole enään ollutkaan on sen tajuaminen vienyt aivan järkyttävän kauan aikaa. En vieläkään välillä ymmärrä, ettei enkelimme tule kotiin.
Yritän lohduttautua ajatukseen, kyllä hän veljen tai siskon haluaisi, miksei siis nyt annettais mennä vaan, mutta samalla se pääkoppa laittaa vastaan, että kun nyt ei pitäisi olla edes mahdollista yrittää kun sylissä pitäisi olla tuore suht. vastasyntynyt lapsi. Korkeintaan muutamien viikkojen ikäinen. Tai vaikka olisikin syntynyt niin aikaisin kun kuolleena syntyi, niin hänen pitäisi sitten olla kohta jo muutamien kuukausien ikäinen. Nyt olisi joko ristiäiset käytynä tai ne olisi vasta tulossa, mutta ei. Asia ei ole näin.
Miten siis odottaa uutta raskautta kun edellisen yli ei ole päässyt ja ei koskaan tule pääsemäänkään. Ei ennen kuin se loppuun asti onnistunut raskaus on käytynä. Sen jälkeen alkaisi itku, kun tajuaisi oikeasti mitä olisi voinut aiemminkin jo saada, tajuaa mitä todella on menettänyt. Mutta silti kun elämän luottamus on viety, niin en edes oikeasti uskalla ajatella viikkoakaan eteenpäin, niin saati vuoden?
Mutta silti saan nyt jo kantaa ylpeänä titteliä, äiti. Minä olen äiti, enkelini äiti, mutta minä olen äiti jolla ei ole lasta kuitenkaan. Ja tämä äiti yrittää lujittaa luonteensa kestämään tämän pelon ja toivoo uuden raskauden jo tästä inseminaatiosta alkavan. Jotta äidin maailman rakkain enkeli saisi myös itselleen pienemmän sisaruksen. Ja itsekkäästi, minä saisin sylini täydeksi. Edes sillä yhdellä elävällä vauvalla. Minä saisin sen nyytin tuohon mihin upottaisin sen kahden vauvan rakkauden, jotta esikoinenkin pääsee elämään sisaruksessa.
Ja jotta meidän elukat saisi rauhan tästä halittelusta ;) Mutta no jaa taitavat vain tykätä.
Täällä äiti rakastaa yhtä tärkeintä tähteä äärettömiin ja tulevaa mahdollisuutta myös. Vaikka pelottaa niin, että karkuun tekisi mieli juosta.
Ja edelleen hyvä hermojen tyynnyttäjä on leipominen. Mies saakin illalla siis piparia :D tässä ei ole mitään kaksimielistä kun pidättäytymisaika on vielä päällä :D