Sama pettymyksen tunne on vallannut niin minun kuin miehenikin mielen joka ikinen kuukausi vuoden ajan. Aamulla heräämme, vaihdamme suukot ja hyvät huomenet, mies lähtee koirien kanssa ulos ja minä painaudun vessaan viideksi minuutiksi. Elämäni pisimmät viisi minuuttia vietän odottaen että olisiko onnemme kääntynyt. Tulen vessasta, itken, mieheni huomaa pettymyksen kasvoiltani, juomme aamukahvin hiljaisuudessa ja painaudun makuuhuoneeseen vällyjen väliin.
Vuoden ajan olemme mieheni kanssa haaveileet lapsesta. Puoli vuotta uskottelimme, että meillä ei vain ole käynyt tuuri. Sitten aloin ihmettelemään kun mitään ei tapahdu. Uskottelin vielä itselleni että kyse on huonosta tuurista, olemmehan vasta vähän yli 20-vuotiaita. Uskottelin että eihän meidän kohdalle mitään ongelmia voi sattua. Ihminen, joka on tottunut saamaan haluamansa tämä tuntui ja tuntuu edelleen välillä mahdottomalta.
Nyt vuoden jälkeen olemme hakeutuneet lapsettomuustutkimuksiin. Tutkimukset ovat vielä alkutekijöissä, mutta menossa kovasti eteenpäin. Kaikki on niin uutta, etten tiedä mitä odottaa. Aloitimme tutkimukset oman terveysaseman kautta missä perusasiat ja tutkimukset on käyty läpi. Minun osaltani ei ole löytynyt mitään hälyttävää, kuukautiset tulevat normaalisti ja ovulaatiotesti näyttää joka kuukausi merkkiä. Mieheni sperma-analyysissä kävi ilmi, että hedelmöityskyky on, alentuneen liikkuvuuden vuoksi, lievästi heikentynyt. Tämä voi siis olla yksi syy miksi mitään ei olen tapahtunut vuoteen. Saamme ilmeisesti piakoin lähetteen erikoissairaanhoidon puolelle lisätutkimuksiin. Miksi sitten kirjoitan aiheesta blogia (tai ainakin yritän kovasti)? Koen itse, että omien tuntemusten ja asioiden jakaminen onnistuu parhaiten kirjoittamalla. En ole saanut ystäviltäni tai sukulaisiltani minkäänlaista tukea lapsen hankintaan koko vuonna. Kaikki kammoksuu asiaa meidän nuoren iän vuoksi, eivätkä ymmärrä minun ja mieheni tarpeita. Olen saanut useamman sanaharkan aikaiseksi muutaman ystävän, äitin ja isovanhempien kanssa aiheesta ja päätin että nyt riittää. Toivon, että saisin tätä kautta jonkinlaista vertaistukea koska asia on niin uusi ja vieras. Uskon, ja tiedän ettemme ole asian kanssa yksin.
- Noora