On ärsyttävää, ettei täällä ole omaa kategoriaa lapsettomuudelle. Jokaista postausta aloitellessa on aina pakko lokeroida aiheensa (lapsettomuuspaskan puiminen/hoitojen edistyminen tai junnaaminen) joko vauvakuumeeksi tai raskaudeksi ja synnytykseksi.
Vauvakuume oli ja meni silloin, kun kuvittelin paukahtavani tiineeksi parissa kuukaudessa. Raskaus on yrityksessä, muttei vallitsevaa todellisuutta.
Parikymmentä prosenttia lasta yrittävistä ei onnistu ilman apua. Ja hoidoissakaan kaikki eivät onnistu.
Niinpä olisi ihan kiva, että lapsettomuudelle olisi oma kategoriansa täällä. Pitänee laittaa ylläpidolle palautetta.
Se siitä. Huomaan vain joka kerta ärtyväni tuosta hölmöstä lokeroinnista...
Ajattelin rustailla kuulumisiani. Kp 26 menossa. Ensimmäisen Letrozol-kierron loppu häämöttää.
Ovis tuntui (uskoisin) ja näkyi testissä. En silti ole satavarma sen tapahtumisesta ennen kuin kuulen, mitä progesteroniarvo näytti viikko oletetusta oviksesta. Arvon pitäisi tulla lähipäivinä. Voi, kun se olisi noussut hyviin lukemiin edellisestä pohjanoteerauksesta 12:sta.
Oireita ei sen kummempia olekaan loppukierrosta ollut. Erotuksena edelliseen Clomifen-kiertoon, nyt on valkovuotoa piisannut läpi kierron. Lisäksi tissit ovat olleet aika napakat oviksesta lähtien.
Koska olen idiootti, testasin tänään aamulla, ja negahan sieltä tuli. Menkkojen pitäisi ilmestyä 2-4 päivän sisällä.
Jotenkin kaipaisin jo vastausta siihen, tulenko koskaan raskaaksi ja äidiksi. Vai jäämmekö lapsettomiksi. Epätietoisuus on hanurista ja kuluttavaa.
Sitä yrittää elää ulospäin ihan normaalia elämää, vastata kysymyksiin kuulumisista, että eipä ihmeitä. Ja sisimmässään on koko ajan pelko persiissä.
Viimeisestä puolestatoista vuodesta on jäänyt mieleen yritys. Pettymykset joka kuukausi. Turha toivo. Ja taas pettymykset. Ihan kuin sumussa olisi kulkenut.
Kukaan ei ole kertaakaan kysynyt, miltä musta tuntuu. Ei edes oma mies.
Hän ei tosin ole ilmeisesti perehtynytkään koko lapsettomuusasiaan. Olettaa, että kyllä vaimo hoitaa ja kertoo, milloin pitää peittoja heilutella tai mitä vitamiineja pitää syödä.
Olen tahtomattani jo nyt katkeroitunut. Kateus, suru, viha - niissä vellon, vaikka ulospäin näyttelen iloista ja huoletonta.
Kuluttavaa tällainen elämä. Saisi välillä paistaa aurinko risukasaankin.