Välillä ihmettelen, miten ihmiset ylipäätänsä onnistuvat samaan lapsia luonnonmukaisin keinoin, ilman lääkityksiä, tarkkailua ja hiottuja ajoituksia. Itsellä oli eilen kauan odotettu munarakkuloiden punktio, jota on edeltänyt jo monta jännittävää käännekohtaa.
Kaavahan menee kutakuinkin näin; ensin jännitetään kasvaako niitä munarakkuloita ja kuinka monta. Koska on sopiva hetki poimia munarakkulat pois, montako munasolua siellä sitten olikaan ja moniko niistä ylipäätänsä on sopivan kypsä hedelmöitettäväksi. Sitten alkaa varsinainen draama; moniko onnistui hedelmöittymään ja moniko jatkoi jakautumista. Viimeisimpänä odotellaan kämmenet hikisenä soittoa, moniko jaksoi jakautua aina odotettuun blastokystivaiheeseen saakka. Karsinta on kovaa.
Tällä kertaa tosiaan meidän jännitysnäytelmä ei päätykään raskaustestin tikutteluun, vaan tavoitteena on saada mahdollisimman monta alkiota tutkimusta varten. Alkiodiagnostiikan ansiosta kromosomaalisesti poikkeavia alkioita ei siirretä kohtuun ollenkaan ja näin ollen todennäköisyydet onnistuneesta raskaudesta pitäisivät parantua. Todennäköisyyksistä huolimatta, voi vanha tuttumme Sattuma kuitenkin vielä puuttua peliin. Sattuman ansiosta kaikki ei menekään niin kuin pitäisi, vaikka tilastollisesti meillä olisikin hyvät mahdollisuudet saada lapsi.
Tällä hetkellä meillä on maaliin vielä pitkä matka, mutta ainakin se on aloitettu. Tänään sain kuulla, että 10 eilen kerättyä munasolua oli hedelmöittynyt. Voisin huokaista hetkeksi helpotuksesta, mutta en pysty. En ihan vielä, on vielä liian monta etappia edessä.