..ihan rauhassa kesän yli, sanoi lääkäri ja vinkkasi silmää. Kehtasikin kuulostaa uskomattoman toiveikkaalta. "Eihän sitä tiedä vaikka tulisit kesän aikana raskaaksi", totesi. Moinen optimismi tuli ihan puskan takaa. Ei ihan tunnu siltä että tulisin, jos en tähänkään mennessä (kolmeen vuoteen) ole tietääkseni hetkeäkään ollut raskaana. Että pitäisi vielä jaksaa yrittää ja toivoa, uskoa onnistuvansa.
Pieni ääni ja rasittava ääni, kuin hyttysen ininä jossain saavuttamattomissa, vinisee lääkärin olevan ehkä oikeassa. Ehkä ei ole aihetta vaipua epätoivoon, jos kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Ehkä lääkäri tietää paremmin, ehkä on nähnyt ihmeitä tapahtuvan ennenkin.
Kaniinin elkein siis yrittämään! En kai mä kiihkoa kaipaa? On ollut romantiikka kaukana jo kauan aikaa. Peittoa heilutettu vaikka väkisin, useimmiten väkisin. Ettei vain jäisi juuri Se Päivä välistä.
Ystäväni Toivo on sitkeää laatua. Se hiipii luokse keskellä kiertoa ja kuiskuttelee suloisia valheita. Itkettää se, miten uskollisesti toivo saapuu, miten kaihtamatta valehtelee. Itkettää, kun ei tahtoisi toivon tulevan, ei tahtoisi enää pudota korkealta.
"Hyvä aika tehdä lapsia, jos ei töitä saa", sanoi hän joka lapsia tekemällä sai silloin kun halusi. Ei ole onnistunut minulta. Lilliputtiaskelin tämän aavikon keskeltä ihan kaikkiin suuntiin mennään: töihin ja vanhemmuuteen, elämään jolla on tarkoitus. Jos mennään.