Tulimpas vielä kirjoittelemaan tärppikierroksesta muutamien vuosien takaa.
Muistan todela hyvin tuon ajan. Silloisen miehen kanssa olimme yrittäneet 5kk, kyseessä oli siis kuudes yrityskierros.
Olimme aluksi 2-3kk menty vähän kokeilemalla mutta sitten 4 ja 5 kierros oli ollut ovistestit käytössä koska en todellakaan tunne ovista vieläkään.
Päätimme että kuudes kierros jäisi viimeiseksi koska aloin olla henkisesti riekaleina eikä se ollut enää tervettä kun alkoi tulla epätoivoinen olo ja en tuntenut itseäni enää normaaliksi vaan kaikki aika meni netin palstoilla roikkuen. Olin rehellisesti jo menettänyt toivoni.
Mies oli taas enemmän "kyllä se tulee sieltä kun tulee".
Otin ovistestit käyttöön pari kuukautta aiemmin ja vaikka kiertoni oli 28 päivää niin en ovuloinut ihan 14 päivän kohdalla vaan se vaihteli kp16-17 kohille. Kuten aiemminkin kerroin niin en koskaan saanut kunnolla lh-huippua testeihin vaan aina jäi vajaa fiiliks oliko se ovis, menikö se vai onko se tänään jne..
Päätimme kuitenkin että emme tuhlaa energiaa alkukierron sänkyhommiin koska sen olimme aiemmissa kierroissa tehneet väkipakolla ilman tulosta.
Joten lauantaina kiertopäivänä 14 päätimme että kokeillaan. Sanottiinhan netissä että miehen siemenet elävät useamman päivän naisen elimistössä.
Kyseisenä iltana meille oli tulossa ystäväpariskunta syömään ja juomaan. Meillä oli tunti aikaa miehen tultua töisä hoitaa hommat ja tehdä ruoat, siivota yms.
Hoidettiin homma 10minuutissa, jäin makoilemaan makkariin jalat seinää vasten 15min ja mies hoito keittiössä ruokailujutut kuntoon. Kun tietämättömät vieraat tulivat meille oli naurussa pitelemistä. Heillä ei ollut siis aavistustakaan mistään.
Heidän lähdettyään naureskeltiin hiprakassa tilanteelle.
Sunnuntaina kp 15 ovistesti näytti vähän tummempaa viivaa ja meillä ei ollut mahdollisuutta silloin hommiin. Iski pieni paniikki. Mitäs jos olimmekin turhan hätäsiä. Maanantaina kp 16 ovistesti oli vielä vähän tumma, mies oli sitä mieltä että ei järkeä. Mä päätin että yks nopea kerta vielä ja jäin taas makoilemaan sänkyyn jalat ylhäällä.
Sen jälkeen jatkettiin elämää normaalisti. En tosissaan olisi uskonut todellakaan että onnistuimme siinä kierrossa koska verrattuna edellisiin kiertoihin olimme sänkyhommissa 2 krt kuukauden aikana ja muutoin saatoimme olla vaikka 10 krt.
Kun tosiaan kuukautisia ei kuulunut mutta kuitenkin olo oli tosi menkkamainen niin en hätäillyt testien kanssa.
Lopulta sain tosiaan tietää raskaudesta työpaikan vessassa, mies oli silloin etelänmatkalla. Soitin hänelle. Kun hän palasi teimme vielä digin ja siihen tuli "raskaana 3+".
Sitten odotten sinne neuvolaan missä ei tehty mitään tutkimuksia, olo oli vähän hölmistynyt kun tuntui että ei sitä edes ole varmistettu.
RV 12 sitten oli eka kunnallinen ultra ja maailman paras hetki ja tunne.
Siltikin epäilin että meneekö kaikki hyvin ja sain kerrottua omalle perheellekin vasta rv 16. Joskus rv 25-27 alko vasta maha näyttää raskausmahalta ja vasta pitkän kesäloman jälkeen rv 30 paikkeilla sain töissä sanottua että jäisin äitiyslomalle kohta. Kukaan ei ollut huomannut mitään.
Nyt tilanne on toinen. Olen toisen miehen kanssa yhdessä. Ja nythän taas herää kysymys, että onko jommassa kummassa vikaa. Koska kyllähän jokainen tietää, että raskautuminen on ihme. Siihen vaikuttaa tuhat tekijään. Ja sen takia on vaikea uskoa, että olisimme onnistuneet. Kuitenkin aiempi kokemus valaa minuun uskoa, että semmoinen mahdollisuus on vaikka sitä ei aina uskoisi.
odottaen...