Tästä viikonlopusta piti tulla kiireinen, mutta yhtäkkiä kaikki peruuntui. Hengähdystaukoa tässä on kaivattukin. Koko syksyn olen paahtanut menemään. Töissä on ollut kiireistä ja vapaa-aika on täyttynyt ystävillä, juhlilla ja muulla mukavalla.
Mutta kun makaa sohvalla kuunnellen haikeaa musiikkia, pikkuista pipoa neuloen, ajatukset saavat tilaa. Tänään olen pitkästä aikaa ollut tosi surullinen. Minulla on tyhjä syli ja iso kaipuu.
Mun sydämestä puuttuu palanen ja sä voisit täyttää sen.
Mutta kuten Forrest Gump totesi, you never know what you`re gonna get. Mä en voi tietää elämää yhtään eteenpäin. Mä en tiedä, tulenko raskaaksi tässä kierrossa, seuraavassa, vuoden päästä, viiden vuoden päästä, ikinä. Toisaalta se on lohdullista. Mitä vaan voi tapahtua ja mulla voi olla vauva sylissä vuoden päästä. Se on myös pelottavaa. Mitä vaan voi tapahtua ja mä voin jäädä lapsettomaksi.
Mä olen jo kertonut, että multa on toivo alkanut loppua. Jos viime vuoden marraskuussa aloittaessani tätä blogia pystyin kuvittelemaan vahvasti syliini vauvan, nyt en sitä enää osaa kuvitella.
Silloin nimesin blogini toiveikkaasti Aavistus sinusta -nimellä, tällä hetkellä antaisin blogille nimeksi Ei aavistustakaan sinusta.